Holy smoke

Olen alkanut sanoa itseäni unettomaksi. Tosiasiallisesti olen ryhtynyt vain huonouniseksi, mutta se on unettomuutta minun tapauksessani. Nukun nyt keskimäärin kuusi tuntia ja unensaanti on kovan työn takana, mutta kun normaalisti (lue: talvella) unentarpeeni on lähennellyt yli kahtatoistan tuntia. Tuolloin ei unta tarvinnut mitenkään peräänkuuluttaa.

Tästä voimme päätellä, että on kevät. Meillä on valoa. Ihmistyyppinä olen siis mitä sopivin Suomeen… Niinpä niin, kaikkea ei aina itse päätä.

Lisäksi muutin kommuuniin, opin opiskelemaan kotona (nyt kun on koti), olen viettänyt muutaman varsin hulvattoman illan (sisältäen muun muassa ilmaista juomaa ja tanssilattian valloituksen ranskalaisten kanssa) ja — on sitä muutakin, mutta minä en ole sitä muutakin.

Vielä en ole lopettanut lihansyöntiä, sillä miksi lopettaa lihansyönti ja jatkaa maitotuotteiden käyttöä, koska kuulemma maitokarjalla on keskimäärin pahemmat oltavat kuin lihakarjalla? Ai että ala vegaaniksi. Joo niin varmaan, alan vegaaniksi ja poltan tupakkaa. Ihan hyvä kombinaatio. Tai: ‘Älä ole niin ehdoton kaikkien asioiden kanssa.’ Joo mutta kun olen.

‘Äiti huutaa ettei koskaan pidä odottaa mitään keneltäkään ihmiseltä, miltään valtiolta tai yhdeltäkään jumalalta.’ (Marquerite Duras: Rakastaja)

Ylläolevaan voisi myös lisätä, että koskaan ei pidä odottaa mitään yhdeltäkään terapeutilta. No että mikäs nyt itkettää? Mistä tuli paha mieli? Joo ei vittu mistään [toim. huom. Anteeksi angstini], ei tässä mitään sen kummempia ole viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Olen yhä hengissä, aloitin terapian. Suomeksi: Pääsin terapiaan kun saavutin tarpeeksi hyvän kunnon. Niin hyvän, että ilmankin pärjäisi. Mutta aina on ystävämme mitä jos. Tämän ystävän takia päätin aloittaa terapian.  Ja siihen meni aikaa, meidän yhteiskunnalla on resurssipula ja minulla huono vakuutus kaiketi. En kyllä enää jaksaisi asiaa miettiä, mutta lehdestä luin taas.

Erosin puolueesta. Eräs puolueaktiivi, kaverini, otti sen henkilökohtaisesti. Juuri tämän takia en jaksa pieniä järjestö- ja puoluepiirejä. Toiminta ei houkuttele sen jälkeen, kun pitäisi olla puolueen jäsen ihan vain solidaarisuudesta kavereita kohtaan. No hohhoijaa. Ja sitten vielä ihmetellään, että mikset voi olla puolueen jäsen. Meni kyllä maku koko hommasta. Olen naiivi ehkä, mutta olen myös kyyninen.

Olen viettänyt liian monta unetonta yötä. Keksin niin paljon sijaistekemistä, etten saa nukutuksi. Ei nukuta. Seuraavana aamuna onkin sitten hehkeä-virkeä-pirteä. Kaikkea muuta! Pää no tyhjä, lukemista riittäisi - tekemisestä puhumattakaan. On näin lähellä, että kävelen kohta luontaistuotekauppaan ostamaan yrttivalmisteita, joiden sanotaan auttavan unensaantia. Olen empiristi ja testaan.

Huvitun nykyään lukiessani lehden mielipidepalstaa. Keskustelu käy kuumana, ja keskustelun aiheina ovat: Aleksanterileivoksen ulkomoto (kuinka paksu kyseisen leivoksen tulee olla oikeasti), Runebergintorttujen ainesosat ja Paimion keuhkosairaalan kulttuuriperinnöllinen merkitys.

Pian on tentti ja sinne minä nukahdan. Luulisin. Minun pitäisi päästä kotiin nukkumaan, mutta enpä pääse en - olen lupautunut noin kolmeen paikkaan iltapäivän ja illan aikana. Ei minusta ole perumaan, muutenkin kun haluan. Onhan meillä kahvia ja mikä parasta: uudessa asunnossa on toimiva kahvinkeitin.

Hyvästi yöunet, niin sitten lopullisesti. 

Tämän päivän olen käynyt pelottavilla ylikierroksilla. Olen juossut paikasta toiseen, energiaa siihen kun on ollut vaikka miten. Lopulta en löydä paikkaa x, mutta käyn paikassa y ja jatkan matkaa puolijuoksua paikkaan z. Olen myös istunut ihmisten olohuoneissa juomassa kahvia, syömässä laskiaspullia, osoittelemassa kirjahyllyn paikkaa. Koska on aurinkoa ja keväistä, loskaa. Koska saa nähdä kaiken uudestaan ja tuntea kaupungin, olla välittämättä tentistä, korvata itsensä sijaistoiminnoilla. En tiedä pitäisikö olla huolestunut ja hukuttaa itsensä töihin, olla paikallaan. En kyllä tiedä miksi, jos saa kaikesta kiinni ja niin on hyvä. Lopulta. 

Tosi-tv alkaa mennä pelottavaksi. Ei niin, etteikö se sitä jo olisi ollut. Katsoin eilen televisiota ja näin mainoksen tästä. Olen kyyninen ja uskon, että kaiken takana sijaitsee käsikirjoitus, myös tosi-tv:n takana. Mutta silti, oikeasti. On sitä ennenkin tosi-tv:ssä menty liian pitkälle ja mennään nytkin. Tietenkin jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta silti. Tosi-tv myy, jälleen kerran. Löydettiin Nooralle morsian tai ei. Alkaa mennä jo koomiseksi.

Huomasin, etten ole aikoihin perustellut (hah, ‘argumentoinut väitteitäni’) väitteitäni, joten en voi olla selkeä.

Mutta huolimatta kaikesta, kuten siitä, etten ole lukenut vieläkään päivän lehteä, paras asia maailmassa on ystävien kodit.  Ystävien kodit, joissa katosta roikkuu kuivattuja hedelmiä, soi musiikki, löytyy valokuvakansioita ja kirjahyllyjä. Uuni, hella ja tiskiallas. Vieraspatja ja sydänpussilakanat. 

Mitä söit aamupalaksi?
Puoli litraa banaanijukurttia myslin ja talkkunan kanssa.

Koska sekosit viimeksi?
Riippuu asiayhteydestä, mutta luulen, että jonkinlaisen hepulin olen saanut lähiviikkoina opinnoista (mitä, missä ja milloin).

Mitä luit viimeksi?
Bocaccion Decameronea, tenttikirja.

Mitä söit lounaaksi?
Hotkin mauttoman pahan opiskelijaruuan, mistä taas tuli oksettavan paha olo.

Kenet tapasit viimeksi?
Potentiaaliset tulevat kämppikset.

Mistä innostuit viimeksi?
Antony and the Johnsonsin I’m a bird now -levystä.

Päivä ei ole polttava, ei sitten yhtään. Tunnen homehtuvani kirjastossa, tunnen hakkaavani näppäimistöä ja tunnen selän takaa odottavien tenttikirjojen näennäisen kutsun. Tentti on ylihuomenna eikä minua voisi vähempää kiinnostaa. Asiat, jotka minua tällä hetkellä kiinnostaisivat:

korvapuustien leipominen
Elfriede Jelinekin Pianonopettajan lukeminen
Flemarin Ansa -seconhandkaupassa käyminen
kahvin juominen
nukkuminen
ylenmääräinen tupakointi
otsatukan lyhentäminen
hiusten värjääminen
vaatteiden ompeleminen
pipon virkkaaminen

Että silleen. Joskus pelkään, että koirat purevat ja kissat raapivat.